suomeksi

Oneiron – ylisuorittamisen ja aliarvioinnin ongelma

Koko Hubaran kirjoittama Oneironin kritiikki herätti runsaasti keskustelua kulttuurisesta omimisesta (Tytti Rantanen, Laura Honkasalo, Veikka Lahtinen, jne), mutta yllättäen tämä keskustelu pääasiassa sivuutti itse Lindstedtin teoksen sisällön.

Kulttuuriseen omimiseen liittyen Husein Muhammed kirjoitti tarkan kritiikin siitä, mikä Jari Tervon Laylassa oli pielessä. Toivoisi, että Oneironiin liittyvässä keskustelussa päästäisiin samalle tasolle.

More

Paavolais-kritiikki ja suomettumisen monet muodot

paavolainen-nykyaikaa-etsimassaH. CITROEN: »SUURKAUPUNKI» (FOTOPLASTIIKKAA)
 (Olavi Paavolainen, Nykyaikaa etsimässä, 1929)

* * *

Paavolainen oli takinkääntäjä ja narsisti – siinä tuulahdus suoraan 1940-luvun lopulta, otsikkona Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla syksyllä 2014. Hesari on tähän otsikkoon vain osasyyllinen – pääasiallisena pölynkantajana toimii Panu Rajala, jonka kirjoittamaan Paavolais-historiikkiin kyseinen otsikko liittyy. Rajala toistaa kirjassaan väitteet Paavolaisesta ‘totuuden vääristelijänä’ ja ‘takinkääntäjänä’ melko pitkälti samassa muodossa kuin ne alunperin esitettiin vuonna 1946.

More

Sitran Uusi demokratia -ohjelma / Sessio Mikael Jungnerin kanssa

Osallistuin kaksi vuotta sitten Sitran Uusi demokratia -foorumiin. Yksi kiinnostavimmista sessioista oli noin tunnin pituinen keskustelu Mikael Jungerin ja noin kymmenen muun foorumin osallistujan välillä. Kirjoitin sessiosta muistiinpanot, jotka nyt Mikael Jungerin suostumuksella julkaisen.

- – - – -

MIKAEL JUNGNER memo

(Sitran Uusi demokratia-ohjelma, keskustelutilaisuus marraskuu 2011)

Kysymys – demokratian määritelmä?:

Jungner: “Systeemi, jolla ihmisyhteisön asioista voidaan päättää tavalla, joka on ihmisyhteisön mielestä luotettava ja reilu.”

3 havaintoa:

* 1: Postmodernismi on saapunut nyt

- Esimerkki – jos tänään kaikille tulisi ilmainen sähkö, se ei olisi mullistus huomenna, jonkin ajan päästä vaikutus alkaisi näkyä jonkin verran, vasta 10 vuoden päästä paljon.

- Vrt tiedon vapaa liikkuvuus – tämä iso mullistus on tapahtunut 10 vuoden aikana.

- Räätälöitävyys

* 2: Yksilön mahdollisuuksien voimistuminen

- Aikaisemmin yksilö pystyi olemaan ehkä 10 kertaa tuottavampi kuin muut.
- Nykypäivänä yksilö voi olla tuhansia kertoja tuottavampi kuin muut.

* 3: Maailma on monimutkainen, nopeasti muuttuva

- Ketteryys on parempi tapa hallita kuin valvonta

- – - -

3 asiaa liittyen politiikkaan:

* 1

100 vuotta sitten oli fiksua että oli 100 kansanedustajaa joille pyrittiin keräämään tarpeellinen tietämys päätöksien tekemistä varten. Tänä päivänä ihmiset tietävät paremmin kuin kansanedustajat. More

Huijari Goethe (Keltaiset housut, osa 3)

Vielä liittyen Keltaiset housut ja kadonneet enkelit blogipostaukseen -

Goethen esikoisteoksen Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) alkusanat:

“Olen huolella kerännyt kokoon kaiken, mitä olen saanut selville Werther-poloisen tarinasta, ja saatan sen nyt teidän eteenne uskoen vakaasti, että olette siitä minulle kiitollisia. Te ette voi muuta kuin ihailla ja rakastaa hänen ylevyyttään ja luonteenlaatuaan, eikä hänen kohtalonsa ole jättävä teidän silmiänne kuiviksi.

Ja sinä, kelpo sielu, joka tunnet samaa poltetta kuin hän, ammenna lohtua hänen kärsimyksistään ja ota tämä kirjanen ystäväksesi, ellet kohtalon oikusta tai omasta syystäsi ole löytänyt ketään läheisempää.”

Tämän jälkeen tarina etenee Wertherin ‘autenttisten’ henkilökohtaisten kirjeiden kautta, joita kirjailija kommentoi alaviitteissä. Kirjan loppupuolella on vielä ‘julkaisijan sana’ lukijalle:

“JULKAISIJAN SANA LUKIJALLE

Kuinka hartaasti toivonkaan, että ystävämme viimeisiltä, erikoislaatuisilta päiviltä olisi säilynyt niin paljon omakätisiä todistuskappaleita, ettei minun tarvitsisi keskeyttää kertomuksellani hänen jälkeensä jääneiden kirjeiden julkaisemista.

Olen parhaani kykyni mukaan yrittänyt hankkia asiaan selvitystä haastattelemalla niitä henkilöitä, joiden olen otaksunut olleen lähemmin perillä hänen elämänvaiheestaan. Tarina on yksinkertainen, ja kaikki lausumat ovat muutamia pikku yksityiskohtia lukuun ottamatta yhteneväisiä; vain asianosaisten mielentilasta esiintyy erilaisia mielipiteitä ja toisistaan poikkeavia arvostelmia.

Tehtävänämmehän onkin enää vain kertoa tunnontarkasti, mitä olemme suuren vaivannäön jälkeen saaneet tietoomme, ja sovittaa vainajan jälkeensä jättämät kirjeet oikeisiin paikkoihinsa väheksymättä pienintäkään käsiimme osunutta lappusta, varsinkin kun on jo tarpeeksi vaikeaa selvittää jonkin yksittäisen teon perimmäisiä, todellisia vaikuttimia, jos asianomainen henkilö ei kuulu aivan tavanomaisimpiin.”

Mutta Wertheriä ei siis ollut olemassa, vaan kirjan tapahtumat perustuvat Goethen omiin kokemuksiin – ihastukseen 19-vuotiaaseen Charlotte Buffiin, joka olikin toisen miehen morsian, ja erään Goethen ystävän itsemurhaan (joka liittyi vastaavaan kilpakosinta-tilanteeseen).

Vastaavaa lukijan huijausta käytetään myös Don Quixotessa (1605) ja tietenkin lukemattomissa muissa kirjoissa. Kirjailija väittää löytäneensä päiväkirjan / kirjeitä / tekstejä jotka hän tuo lukijoiden tietoon, vaikka todellisuudessa kirjailija kertoo omasta elämästään ja läheisistä ihmisistään. Ja on tyypillistä että kirjailija paljastuu – tai tarkemmin sanottuna tämä on niin tyypillinen formaatti, että lukijat olettavat että mitään oikeaksi väitettyä henkilöä ei ole oikeasti olemassa.

Nykytilanteeseen verrattuna, millaista blogia Goethe olisi pitänyt? Missä menisi tuomittavan huijauksen ja fiktiolle sallittavan lukijoiden huijauksen raja?

 

Mitä opin tänään (Keltaiset housut, osa 2)

Tänä aamuna julkaisin Enkeli-Elisasta kertovaa artikkelia käsittelevän blogipostauksen ja päivän aikana vaihdoin kommentteja molempien artikkelin kirjoittajien kanssa. Opin ainakin kaksi asiaa -

Ensinnäkin, seuraavalla kerralla kun aion kirjoittaa kriittisen blogipostauksen, otan ensiksi suoraan yhteyttä kritiikin kohteeseen. Olisin ihan hyvin voinut ensiksi jutella Hannan kanssa joka on vanha tuttu, olisin tämän perusteella kirjoittanut varmasti erilaisen tekstin, vähemmän provosoivaan sävyyn.

Toinen asia jonka opin oli se, että oma tekstini ja Nikkasen & Silfverbergin artikkeli käsittelevät oikeastaan ihan eri asioita, tai tarkemmin sanottuna niiden kohde on hyvin erilainen. Itse aloin tonkimaan Vettenterän tekstejä netistä ja sosiaalisesta mediasta pari päivää Kuukausiliitteen artikkelin ilmestymisen jälkeen. Paljon materiaalia oli poistettu näkyviltä, mutta löysin tätä poistettua materiaalia ihmisten säästämien ruutukaappausten kautta. Tämän perusteella kuvittelin, että minulla oli kohtalaisen selkeä kuva siitä, mitä Enkeli-Elisaan liittyvä keskustelu oli ollut ennen Kuukausiliitteen paljastusta. Omien etsintöjeni perusteella Enkeli-Elisan ympärille rakentunut kommunikaatio oli positiivista ja vasta Kuukausiliitteen artikkeli näytti muuttavan tilanteen. Tässä käsityksessä olin kuitenkin väärässä, perustuen siihen mitä kuulin tänään Nikkaselta & Silfverbergiltä. Todellisuudessa erilaisia soraääniä kuului yhteisöstä jo aikaisemmin, liittyen kirjan markkinointiin jne.

Sosiaaliseen mediaan ja nettiin on mahdotonta luottaa ainoana tietolähteenä, joten kiinnostavaa onkin että mistä ihmiset lähtevät ‘totuutta’ etsimään. Silfverberg mainitsi että Ylen arkistoista löytyy haastatteluja, joissa Vettenterä kertoo Elisasta oikeana henkilönä. Minusta itsestäni kertoo jotain se, että mieleeni ei edes tullut etsiä televisiossa esitettyä materiaalia. Itselleni oli luonnollisempaa hankkia käsiini kirja, koska se on perinteisesti ollut ainoa luotettava tapa muodostaa oma mielipide kirjailijasta.

Olennaista on varmaan se, että missä vaiheessa kohua (ennen, aikana vai jälkeen) saapuu paikalle ja alkaa tutkimaan asiaa, tämä vaikuttaa paljon siihen millaisen totuuden löytää. Mikko Salasuo julkaisi eilen blogikirjoituksen Mielipidepallon kansalaisventtiili joka on mielestäni relevantti tähän liittyen.

Hanna Nikkanen esitti minulle lopuksi kysymyksen: “Yhteisön hajoaminen oli traumaattista monille jäsenille. Oliko tuo trauma mielestäsi meidän aiheuttamamme, kun paljastimme huijauksen? Jos ei, niin kuka sen aiheutti? Olisiko ollut parasta jättää paljastus tekemättä? Olisiko kirjaa pitänyt jakaa Suomen kouluihin?”

Vastaisin tähän siten, että mielestäni Nikkanen & Silfverberg tekivät oikein paljastaessaan huijauksen. Ja että yhteisön hajoaminen ei ole heidän aiheuttamansa, tämän asian olisi voinut pelastaa varmaan ainoastaan Vettenterä ja varmaan hänellekin se olisi ollut paljastuksen jälkeen mahdotonta.

Olen enemmän huolissani siitä, mitkä ovat artikkelin vaikutukset muihin kirjailijoihin kuin Vettenterään. Olen itse lukenut viime vuosina paljon kirjoja, yrittäen ymmärtää ‘pahuuden arkipäiväisyyttä’ ja maailmaa nuorten näkökulmasta. Parhaat tähän ymmärrystä tarjoavat kirjat ovat olleet faktan ja fiktion sekoitusta. Ja nämä kirjat ovat vaarallisia, jos niitä mittaa Enkeli-Elisaa käsitelleen artikkelin kriteerein (copy-cat itsemurhien välttäminen).

Yksi itselleni tärkeä kirjailija on Helvi Hämäläinen, jonka kirjoista esim Tuhopolttaja, Sarvelaiset (jossa ahdistunut kirjanpitäjä surmaa kuuluisan säveltäjän) ja Raakileet ovat mielestäni tänä päivänä hyvin ajankohtaisia. Hämäläinen joutui usein vaikeuksiin sen takia, että hän lainasi tapahtumat ja henkilöt kirjoihinsa oikeasta elämästä. Raakileet on näistä ehkä eniten silmiä avaava, tämä kirja ei edes valmistunut koska WSOY hylkäsi käsikirjoituksen, nuorien poikien natsileikit ja joukkomurhien suunnittelut olivat liikaa. Hämäläinen itse ilmaisee mielipiteensä tästä selvästi – lapsien hurjalta ja pelottavalta kuulostavat leikit ovat paljon terveempi tapa käsitellä asioita kuin aikuisten vaikeneminen.

Eli vastatakseni vielä viimeiseenkin kysymykseen – en osaa sanoa että olisiko Vettenterän kirjan jakamisesta kaikkiin kouluihin ollut selkeää hyötyä tai selkeää haittaa. Mutta voin sanoa toivovani että koululaisilla olisi mahdollisuus lukea faktaa ja fiktiota sekoittavia kirjoja jotka käsittelevät kouluväkivaltaa, itsemurhia ja muita hankalia aiheita.

Keltaiset housut ja kadonneet enkelit

Hanna Nikkasen & Anu Silfverbergin artikkelille Enkeli-Elisasta myönnettiin viime viikolla Suuri Journalistipalkinto. Vakuuttavuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta tämä palkinto on täysin ansaittu. Artikkeli vaikuttaa huolella tehdyltä tutkivalta journalismilta, sen pohjalta syntyi valtava määrä julkista keskustelua sekä kirjailja Vettenterään kohdistunut poliisitutkinta. Artikkelin tuloksena myös Enkeli-Elisan ympärille rakennettu nettikampanja katosi olemattomiin.

Journalistisesta näkökulmasta katsottuna en ole varma että onko palkinto ansaittu. Tai toisin ilmaistuna, en ole varma että mikä tänä päivänä on hyvää journalismia.

Enkeli-Elisaa käsittelevän artikkelin vakuuttavuus perustuu kahteen väittämään, joiden paikkansapitävyys todistetaan pitkässä artikkelissa aukottoman tuntuisesti. Tällä vakuuttavuudella on kuitenkin ollut hintansa – artikkelin kirjoittajat ovat joutuneet parissa kohtaa laittamaan mutkat suoriksi kohtalaisen erikoisin keinoin.

En tiedä ovatko Nikkanen & Silfverberg valinneet näkökulmansa ja perustelunsa tietoisesti, jos ovat niin tässä blogipostaus sisältää pari vinkkiä aloitteleville journalisteille. Jos taas valinnat eivät ole olleet tietoisia, niin silloin artikkelin tutkiva journalismi ei ole ehkä niin aukotonta kuin miltä se vaikuttaa.

En tiedä olenko viisas, hullu vai typerä haastaessani Suuren Journalistipalkinnon voittaneen artikkelin tällä tavalla. Esitän joka tapauksessa alla esitän joitakin argumentteja ja ‘todistusaineistoa’, voitte itse niiden perusteella muodostaa mielipiteenne. More

Oi Suuri Viisas Taideneuvosto, näytä Suomen taiteen suunta!


(Kuva: Wikimedia Commons)

“Taloudellinen tuki, joka näin pienessä maassa on aivan välttämätön kaikille ns. luoville kyvyille, tulee kirjailijain ja taiteilijain osaksi vasta sitten, kun asianomaiset valtion elimet ovat päässeet täyteen varmuuteen siitä, ettei asianomainen enää luo mitään.” – Pidot Tornissa, 1937

Millainen tulee olemaan ensi vuoden alussa toimintansa käynnistävä Taiteen edistämiskeskus?

Toiveena on, että se olisi dynaamisempi, paremmin taidekentän muutoksiin reagoiva organisaatio kuin edeltäjänsä Taiteen keskustoimikunta. Valitettavasti tämä on vain toiveajattelua, sillä lakiesitys varmistaa ainoastaan sen, että nykyinen asiantuntijajärjestelmä romutetaan (ainakin osittain).

Olennaisin uudistuksessa tapahtuva asia on olemassaolevan eri taiteenalojen toimikuntien pakan sekoittaminen. Tämä uudistus vähentää asiantuntijoiden määrää päätöksenteossa ja tulee todennäköisesti ainakin lähiaikoina lisäämään sekavuutta ja satunnaisuutta päätöksentekoon. Lyhyellä aikavälillä tämä voi olla positiivinen asia – jotkut uudet tahot tulevat todennäköisesti saamaan toiminnalleen tukea. Pitkällä aikavälillä satunnaisuuteen luottaminen ei ole kuitenkaan paras tapa kehittää suomen taidekenttää.

Taiteen edistämiskeskus tulee asiantuntemuksen suhteen olemaan vähemmän riippuvainen eri taiteenalojen järjestöistä. Taiteen edistämiskeskus pyrkii myös tuomaan eri taiteenalojen toimijoita enemmän dialogiin keskenään. Nämä molemmat ovat hyviä tavoitteita, mutta niiden tukemiseksi tarvitaan uusia toimintamalleja. Näitä uusia toimintamalleja ei ole kirjattu lakiesitykseen, vaan niiden luominen on sekä uuden organisaation että taidekentän toimijoiden vastuulla.

Tässä muutama sana uudistukseen liittyvistä myyteistä, yksi varoittava esimerkki (Pohjoismainen kulttuurirahoitus) ja lopuksi joitakin rakentavia ehdotuksia.

More

Joustava tukirahasto kansalaisaktivismille?

Osallistun tänä talvena Sitran Uusi demokratia -foorumiin ja ehdotin juuri hankkeeksi kansalaisaktivismin tukirahaston perustamista. Avoin haku tuotti yhteensä 132 ehdotusta jotka ovat nähtävillä täällä.

Omaan ehdotukseeni liittyy joitakin ristiriitaisuuksia ja kysymyksiä, joihin itselläni ei ole selkeää vastausta:

Jos kansalaisaktivismia tuetaan taloudellisesti, niin onko silloin enää kyse kansalaisaktivismista? Saisiko taloudellinen tuki oikeasti enemmän asioita tapahtumaan, vai tulisiko siitä enemminkin este? Jäisivätkö kaikki aktivistit odottamaan tukien myöntämistä ennenkuin käyvät toimeen – kuten tällä hetkellä esim. monet taiteilijat tekevät? Olisiko parempi jos kansalaisaktivismin tuki löytyisi vertaistuen avulla? Pitäisikö julkisia tahoja lobata antamaan tukea muissa muodoissa kuin rahana?

Tässä laatimani ehdotus:

JOUSTAVA TUKIRAHASTO KANSALAISAKTIVISMILLE?

Voisiko osan nykyisestä taiteen ja kulttuurin kehittämiseen suunnatusta julkisesta rahoituksesta suunnata kansalaisaktivismin tukemiseen?

Hyvä esimerkki uudenlaisesta kansalaisaktivismista ovat Apps4Finland-kilpailun synnyttämät palveluiden prototyypit ja ideat. Jotkut prototyypeistä ovat jo nyt kehittyneet valmiiksi palveluiksi asti, mutta monet ovat jääneet puolitiehen resurssipulan takia. Monia hyviä ideoista ei saada kehitetyksi edes prototyypeiksi, koska minkäänlaista taloudellista tukea ei ole tähän saatavissa.

Opetusministeriön Digidemo-tuki on suunnattu digitaalisten palveluiden prototyyppien kehittämiseen, mutta tukea saavat ainoastaan hankkeet joilla on selkeä liiketoimintasuunnitelma. Tästä syystä Digidemo-tuen suurin hyödyntäjä on tähän asti ollut suomalainen peliteollisuus, koska peleille on olemassa hyvin selkeitä ansaintamalleja – jos niistä sattuu tulemaan hittituotteita. Sama liiketoiminnallisen tuottavuuden vaatimus koskee uutta Creademo-tukea, jonka tavoitteena on tukea kulttuurialan palveluiden prototyyppien toteuttamista. Yhteensä näistä ohjelmista tullaan jakamaan vuoden 2012 aikana yli miljoona euroa tukea.

Opetusministeriölle voisi ehdottaa, että kokeiluluontoisesti osa tästä tuesta käytettäisiin ei-kaupallisten julkisten palveluiden ja muiden yhteiskuntaa kehittävien palveluiden prototyyppeihin.

Vastaavalla ehdotuksella voisi lähestyä Taiteen Keskustoimikuntaa, Kulttuurirahastoa, Helsingin kaupunkia ja monia muita kulttuurin rahoittajia. Nämä tahot tukevat ei-kaupallisia projekteja, mutta lähtökohtaisena vaatimuksena on että hakija on ammattimainen taiteilija tai tutkija. Kansalaisaktivismi rinnastetaan usein harrastustoimintaan, jota harvoin pidetään tukemisen arvoisena. Käytännön elämässä ammattilaiset/harrastajat -jaottelulla on yhä vähemmän merkitystä, mutta rahastojen toiminnassa tämä muutos ei ole vielä näkynyt. Tästä syystä on tällä hetkellä erittäin haastavaa löytää minkäänlaista tukea vaikkapa kaupunkiviljely-projektin tai aikapankki-kokeilun toteuttamiseen.

Suomeen tarvitaan lisää joustavia tukimuotoja kansalaisaktivismille!

Juha Huuskonen, 31.1.2012