Posts by :

Oneiron – ylisuorittamisen ja aliarvioinnin ongelma

Koko Hubaran kirjoittama Oneironin kritiikki herätti runsaasti keskustelua kulttuurisesta omimisesta (Tytti Rantanen, Laura Honkasalo, Veikka Lahtinen, jne), mutta yllättäen tämä keskustelu pääasiassa sivuutti itse Lindstedtin teoksen sisällön.

Kulttuuriseen omimiseen liittyen Husein Muhammed kirjoitti tarkan kritiikin siitä, mikä Jari Tervon Laylassa oli pielessä. Toivoisi, että Oneironiin liittyvässä keskustelussa päästäisiin samalle tasolle.


Timelab – Experiments with New Organisational Models

When I visited Timelab in 2012, it was a organisation which was working with two distinct communities: international artists, and a mostly local community of ‘makers’.

Since then, the Timelab core crew has taken a bold step further by radically changing the way they operate. The new organisational logic has been inspired by holocracy, alternative business development models, agile software development methods and various other concepts. This change has allowed many barriers to disappear – the artists and makers form one community instead of two, and there is a great amount of transparency in all the activities.

This blog post offers some glimpses to the way Timelab operates, based in the discussions I had with Eva de Groote and Evi Swinnen.

* * *

This is the Timelab manifesto (a rough translation):

Timelab gives examples of small and big changes. These inspire and trigger dialogue, and encourage development of new models. Timelab offers time and space for reflection on a complex society in transition. More

Valtonen ja vahvat ennakkoluulot

Teemu Mäki surmasi kissan vuonna 1988. Tämä teko tallennettiin videolle ja liitettiin osaksi Mäen taideteosta. Syntyi käsite ‘kissantappovideo’, jonka pelkkä mainitseminen yhä tänä päivänä herättää kiihteitä tunteita.

“Varmaan tekisin silloin tällöin murhia, jos kantaisin asetta. Mutta en osaa edes ampua. En tiedä, mihin kohtaan ihmistä kannattaa puukottaa. Vain oma tietämättömyyteni, puutteellinen varusteluni ja tekninen taitamattomuuteni varjelevat minua noilta rikoksilta”. Tällä tavoin murhia suunnittelee lihansyöntiä vastustava Antti Nylén. Nylénin uhkaukset eivät kuitenkaan aiheuta lukijakunnassa välitöntä pelkoa, vaan häntä pidetään älykkäänä, kantaaottavana keskustelijana.

Teoksissaan ja kirjoituksissaan Teemu Mäki asettaa kissan kuoleman rinnalle sodat ja kulutuskulttuurin aiheuttamat tuhot ja kärsimykset. Nyléniä ärsyttää se, että Mäki puhuu lihansyöjistä ‘me’ muodossa, tällä tavoin väistäen sen tosiasian, että vegaanejakin on olemassa. Nylénin kirjoituksissa analysoidaan lihansyönnin suhdetta sukupuolen ja seksuaalisuuden esittämiseen kulttuurissa.

Ihmisten aiheuttama eläinten kärsimys, viattomien beagle-koirien pahoinpitely – tämän poleemisen aiheen ympärille rakentuu myös Jussi Valtosen voittoisa romaani He eivät tiedä mitä he tekevät. Ympärille on tässä tapauksessa juuri oikea ilmaisu, sillä tässä kuudensadan sivun kirjassa onnistutaan välttämään teeman varsinainen käsittely. Eettisistä valinnat yksinkertaistetaan ja niistä tehdään ihmissuhdedraamojen polttoainetta.


Paavolais-kritiikki ja suomettumisen monet muodot

paavolainen-nykyaikaa-etsimassaH. CITROEN: »SUURKAUPUNKI» (FOTOPLASTIIKKAA)
 (Olavi Paavolainen, Nykyaikaa etsimässä, 1929)

* * *

Paavolainen oli takinkääntäjä ja narsisti – siinä tuulahdus suoraan 1940-luvun lopulta, otsikkona Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla syksyllä 2014. Hesari on tähän otsikkoon vain osasyyllinen – pääasiallisena pölynkantajana toimii Panu Rajala, jonka kirjoittamaan Paavolais-historiikkiin kyseinen otsikko liittyy. Rajala toistaa kirjassaan väitteet Paavolaisesta ‘totuuden vääristelijänä’ ja ‘takinkääntäjänä’ melko pitkälti samassa muodossa kuin ne alunperin esitettiin vuonna 1946.


How to Improve Peer Evaluation?

To continue the slow New Culture vs Old Structures blog posting series – here are some thoughts about peer evaluation and a couple of concrete proposals of how this system could perhaps be improved in context of arts and culture.

Peer evaluation is the key method for evaluating arts, culture and academic research. During the past years, there have been various efforts to change or undermine the importance of this kind of decision making process.

One motivation for this has been the search for short-term economic gain – there has been a wish to turn old institutions into streamlined flagships of ‘cultural industries’. Another motivation has been that separating disciplines into strict categories (art, architecture, design, etc) has seemed to be an ‘old-fashioned’ and far too rigid way to respond to the complexity and diversity of the creative aspirations of people today.


What did I learn at Art of Hosting?

art-of-hosting-title-photoLast week I had a chance to participate in an Art of Hosting training in Otavan Opisto, Mikkeli.

The hosts did a fantastic job in making everyone feel welcome and establishing an open environment for learning. Actually, the first thing that the organisers made clear was that the participants would be the hosts, and we would be learning about hosting while doing it. The different tasks one could sign up for included Harvesting (documentation), Feng Shui (arranging & cleaning the space, organising food & coffee, etc), Check In & Check Out (tuning into learning sessions, and tuning out from them), creating the programme for the evening party and or course hosting the actual learning sessions.

I came to the event to learn some more facilitation methods (and to gain a better understanding of methods I’m already familiar with), but I actually learned something else – various frameworks for getting a better grip of the community learning process as a whole, and to understand the process of personal growth and how human-to-human communication works (or fails to work).


The Unlikely Success of Pixelache Helsinki

pixelache-nyc2Pixelache 2003 NYC (live av performance on the rooftop of Gershwin Hotel. Photo by Antti Ahonen.)

(PART 1 of New Culture vs Old Structures)

Pixelache Festival was my main professional commitment for 10 years, from its inception in 2002 to year 2011. In the process of trying to establish Pixelache I learned a lot about the public funding system and below I will share some insights on how the system works – or rather how it does *not* work.

Hopefully this information will help some people to avoid banging their head against the wall as much as I did. Or hopefully they will at least choose the right wall.

Disclaimer – I’m no longer involved in the Pixelache organisation so all the thought below should be considered as my own personal views, not official statements by Pixelache.

* * *


In year 2006 I was pretty frustrated (‘vittuuntunut’ in Finnish) with the situation of Pixelache Helsinki. It was the fifth year of Pixelache, and 12th year for me to organise events in Helsinki. Pixelache was really successful internationally – we were in the process of establishing chapters in various countries and had been invited to collaborate with many prominent events (ISEA, Doors of Perception, etc).

Unfortunately, we had not been able to get any funding for the work needed to put together the main festival in Helsinki. With great effort we had managed to scrape together money from dozens of different sources to cover some of the necessary basic costs, but there was no chance to pay anything for anyone for the actual production work. In comparison, the very first edition of Mal au Pixel (the French edition of Pixelache) received 7 times more funding than what we had in Helsinki.

In this situation I sent this email to ‘everyone’ – state art organisations, Helsinki City Cultural Office, cultural foundations and key people in Finnish media art scene. The email is in Finnish but the main point is that I made it clear that unless we received more proper financial support, the main festival would need to stop in Helsinki. This email was not just a tactical move, this was the actual reality we faced. During these years I spent most of my time abroad and only occasionally came back to Helsinki for a month or so to focus on Pixelache Helsinki planning/organising work. This had worked fine in the first couple of years but had been not been manageable (or in other words, was far too fragile and stressful) for a while already.


New Culture vs Old Structures

k.fi.officekatastro.fi office, summer 1999 (photo by Juha Huuskonen)

After a long time of procrastination (a year or two) I’ll finally publish a few blog posts about the mismatch between new emerging culture and the established cultural institutions in Finland.

During the past 15 years (ever since katastro.fi did its first projects in Kiasma in 1998) I’ve been helping various grassroot projects to gain visibility and access to resources such as public funding. This has often been a paradoxical task, since most of the new, independent cultural projects have an uneasy relationship towards money, power and institutions. More

Sitran Uusi demokratia -ohjelma / Sessio Mikael Jungnerin kanssa

Osallistuin kaksi vuotta sitten Sitran Uusi demokratia -foorumiin. Yksi kiinnostavimmista sessioista oli noin tunnin pituinen keskustelu Mikael Jungerin ja noin kymmenen muun foorumin osallistujan välillä. Kirjoitin sessiosta muistiinpanot, jotka nyt Mikael Jungerin suostumuksella julkaisen.

- – - – -


(Sitran Uusi demokratia-ohjelma, keskustelutilaisuus marraskuu 2011)

Kysymys – demokratian määritelmä?:

Jungner: “Systeemi, jolla ihmisyhteisön asioista voidaan päättää tavalla, joka on ihmisyhteisön mielestä luotettava ja reilu.”

3 havaintoa:

* 1: Postmodernismi on saapunut nyt

- Esimerkki – jos tänään kaikille tulisi ilmainen sähkö, se ei olisi mullistus huomenna, jonkin ajan päästä vaikutus alkaisi näkyä jonkin verran, vasta 10 vuoden päästä paljon.

- Vrt tiedon vapaa liikkuvuus – tämä iso mullistus on tapahtunut 10 vuoden aikana.

- Räätälöitävyys

* 2: Yksilön mahdollisuuksien voimistuminen

- Aikaisemmin yksilö pystyi olemaan ehkä 10 kertaa tuottavampi kuin muut.
- Nykypäivänä yksilö voi olla tuhansia kertoja tuottavampi kuin muut.

* 3: Maailma on monimutkainen, nopeasti muuttuva

- Ketteryys on parempi tapa hallita kuin valvonta

- – - -

3 asiaa liittyen politiikkaan:

* 1

100 vuotta sitten oli fiksua että oli 100 kansanedustajaa joille pyrittiin keräämään tarpeellinen tietämys päätöksien tekemistä varten. Tänä päivänä ihmiset tietävät paremmin kuin kansanedustajat. More

The City State of Origamia

Crafting utopias at a Byzantine castrum on Brioni island, Croatia

At the Summit of Practical Utopias, our group (me, Miranda Veljačić / Platforma 9,81, Emina Visnic / POGON, Nik Gaffney / FoAMŽeljko Blaće and Tim Boykett / Time’s up) developed an an utopia that would answer the question ‘How could citizens collectively make informed decisions regarding urban environment’?

We decided to call this utopia Origamia, referring to the capability of something to be transformed to many different forms. In Origamia, each citizen would at some point have to participate in decision making related to public affairs. This duty could be similar to civil service which exists in some countries, as an alternative to the compulsory military service. The decision making process would be based on some kind of version control system, perhaps similar to Github. Origamia would also give more power to young people (under 18 years old), so it would a kind of ‘pedocracy’.