(Kuva: Wikimedia Commons)

“Taloudellinen tuki, joka näin pienessä maassa on aivan välttämätön kaikille ns. luoville kyvyille, tulee kirjailijain ja taiteilijain osaksi vasta sitten, kun asianomaiset valtion elimet ovat päässeet täyteen varmuuteen siitä, ettei asianomainen enää luo mitään.” – Pidot Tornissa, 1937

Millainen tulee olemaan ensi vuoden alussa toimintansa käynnistävä Taiteen edistämiskeskus?

Toiveena on, että se olisi dynaamisempi, paremmin taidekentän muutoksiin reagoiva organisaatio kuin edeltäjänsä Taiteen keskustoimikunta. Valitettavasti tämä on vain toiveajattelua, sillä lakiesitys varmistaa ainoastaan sen, että nykyinen asiantuntijajärjestelmä romutetaan (ainakin osittain).

Olennaisin uudistuksessa tapahtuva asia on olemassaolevan eri taiteenalojen toimikuntien pakan sekoittaminen. Tämä uudistus vähentää asiantuntijoiden määrää päätöksenteossa ja tulee todennäköisesti ainakin lähiaikoina lisäämään sekavuutta ja satunnaisuutta päätöksentekoon. Lyhyellä aikavälillä tämä voi olla positiivinen asia – jotkut uudet tahot tulevat todennäköisesti saamaan toiminnalleen tukea. Pitkällä aikavälillä satunnaisuuteen luottaminen ei ole kuitenkaan paras tapa kehittää suomen taidekenttää.

Taiteen edistämiskeskus tulee asiantuntemuksen suhteen olemaan vähemmän riippuvainen eri taiteenalojen järjestöistä. Taiteen edistämiskeskus pyrkii myös tuomaan eri taiteenalojen toimijoita enemmän dialogiin keskenään. Nämä molemmat ovat hyviä tavoitteita, mutta niiden tukemiseksi tarvitaan uusia toimintamalleja. Näitä uusia toimintamalleja ei ole kirjattu lakiesitykseen, vaan niiden luominen on sekä uuden organisaation että taidekentän toimijoiden vastuulla.

Tässä muutama sana uudistukseen liittyvistä myyteistä, yksi varoittava esimerkki (Pohjoismainen kulttuurirahoitus) ja lopuksi joitakin rakentavia ehdotuksia.

MYYTIT

1. Järjestöjen valta vähenee

(“Taiteilijajärjestöjen valta päätöksenteossa vähenee.” … “Jatkossa apurahoista päättää pienempi, mutta monimuotoisempi porukka.” – HS, Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Piia Rantala-Korhosen haastattelu, 30.7.2012)

Ajatus järjestöjen vallan vähenemisestä perustuu siihen, että uusi taideneuvosto (johon valitaan 7-9 henkilöä) muuttaa radikaalisti toimikuntarakennetta ja kutsuu toimikuntiin henkilöitä jotka eivät edusta perinteistä taidekenttää. Tämä on kuitenkin täysin toiveajattelua – tällaista toimintamallia ei ole kirjattu lakiin (eikä tämä varmasti olisi mahdollistakaan).

Perinteisten taiteenalojen kehitystä tukevat sekä niiden etuja puolustavat järjestöt ja instituutiot eivät tule katoamaan mihinkään. Suurien järjestöjen valta saattaa jopa kasvaa uudessa, epämääräisemmässä rakenteessa. Uhatussa asemassa ovat uudet taiteenalat ja järjestöjen ulkopuolella toimivat tahot.

2. Taiteen keskustoimikunta on paikalleen jämähtänyt rakenne joka ei tue nuoria taiteilijoita tai uusia taidemuotoja

(“Taiteilijoille apurahoja jakavan viraston johtoon tarvittiin ihminen, joka pystyy remontoimaan tahmeasti toimivan talon uuteen uskoon.” … “Toimikuntiin olisi hyvä saada porukkaa marginaalista, nuoremmasta taiteilijakunnasta ja uusien taidemuotojen parista.” – HS, Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Piia Rantala-Korhosen haastattelu, 30.7.2012)

Taiteen keskustoimikunta on byrokratialtaan jäykkä rakenne mutta se on kyennyt reagoimaan varsin hyvin taidekentän muutoksiin. Uusia toimikuntia ja jaostoja on perustettu kohtalaisen ahkerasti ja näiden kautta päätöksentekoon osallistuu vuosittain luottamushenkilöinä noin 300 asiantuntijaa.

Uudessa Taiteen edistämiskeskuksessa asiantuntijoita tulee olemaan selkeästi vähemmän -  luottamushenkilöiden määrä saattaa vähentyä jopa 140:llä, eli noin puoleen nykyisestä. Tämä on huolestuttavaa erityisesti nuorien tekijöiden ja uusien taidemuotojen kannalta. Taiteen arvioinnissa ei riitä pelkkä hakemusten lukeminen, vaan on tärkeää että hakemusta käsittelevä henkilö olisi myös nähnyt / kuullut / kokenut kyseisen tekijän teoksia. Asiantuntijoiden määrän väheneminen ei vaaranna jo yleisesti tunnettujen tekijöiden asemaa, mutta uusia tekijöitä ja taidemuotoja etsitään jatkossa paljon harvemmalla seulalla.

3. Valitusoikeus on merkittävä uudistus

(“Tär­keäm­pää on, et­tä uu­des­sa vi­ras­tos­sa apu­ra­ha­pää­tök­siin tu­lee ta­van­omai­nen oi­kai­su- ja va­li­tu­soi­keus. Se pa­ran­taa pää­tös­ten pe­rus­te­lu­ja. Lä­pi­nä­ky­vyy­den li­sää­mi­nen on uu­dis­tuk­sen sel­vin etu.” – HS pääkirjoitus, 22.10.2012)

Julkisuudessa esitettyjen kommenttien perusteella voisi luulla, että hakijat saavat jatkossa tietoa tehtyjen päätöksien perusteluista ja näihin liittyen hakijat voivat tarvittaessa tehdä valituksen. Tästä kuitenkaan *ei* ole kysymys. Valitusoikeus liittyy ainoastaan päätöksien laillisuuteen, eli valituksen voi tehdä jos epäilee että päätösprosessi ei ollut lainmukainen.

Valitusoikeus on kuriositeetti jota käytännössä tuskin tullaan koskaan käyttämään. Läpinäkyvyyden lisääminen päätösprosessissa olisi merkittävä uudistus, mutta tähän asiaan uusi lakiesitys *ei* ota kantaa.

ESIMERKKI: POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE

Pohjoismainen kulttuurirahoitus uudistettiin muutama vuosi sitten, pohjautuen samantyyppiseen logiikkaan kuin jolla nyt taiteen rahoitusta Suomessa uudistetaan. Tiettyihin taidealoihin keskittyneet organisaatiot (Nifca, Nordscen, jne) suljettiin ja korvattiin yhdellä rahastolla jossa päätökset tekee pieni asiantuntijaryhmä.

Pohjoismaisen ja suomalaisen uudistuksen merkittävä ero on se, että Pohjoismaissa organisaatioiden sulkemisella saavutettiin merkittäviä säästöjä. Suomalaisen asiantuntijajärjestelmän muuttamisella taloudellisia säästöjä ei saavuteta, koska asiantuntijat eivät ole palkattuja työntekijöitä.

Pohjoismaisen uudistuksen olennainen perusajatus oli se, että eri taidemuotojen erottelu ei ole enää nykyisin relevanttia. Tästä syystä asiantuntijaryhmään ei tarvita kaikkien eri taiteenalojen asiantuntijoita. Avainsana on ‘innovatiivisuus’ ja uudistuksen ideologian mukaan tämän innovatiivisuuden tunnistamiseen ei tarvita jonkun tietyn alan asiantuntemusta.

Taiteen edistämiskeskuksen toimintaa määrittevässä laissa tämä sama ideologia näkyy siinä, että toimikuntien määrää ja niiden jäsenten määrää on haluttu rajoittaa. Määrät on asetettu niin pieniksi, että nykyistä toimikuntien rakennetta on mahdotonta jatkaa.

Nykyisessä Pohjoismaisen kulttuuripisteen asiantuntijaryhmässä on vahva painotus tiettyihin alueisiin: musiikkiin (sinfoniaorkesterin päällikkö + musiikkifestivaalin johtaja), teatteriin (kansallisteatterin johtaja + teatterimuseon johtaja + teatteripedagogi) ja kulttuuriin / monikulttuurisuuteen (2 kulttuurisihteeriä). Näiden jäsenten lisäksi asiantuntijaryhmässä on yksi kuvataiteen asiantuntija.

Vaikuttaako asiantuntijaryhmän kokoonpano päätöksiin? Tein pikaisen vertailun vuonna 2008 myönnetyistä tuista versus myönnetyt tuet vuonna 2012 (tuotantotuki):

Tarkempaa tietoa erottelusta löytyy täältä. Jaottelun kategorioihin jouduin tekemään itse, koska tätä tietoa ei löydy Pohjoismaisen kulttuuripisteen julkaisemista tiedoista (yleistä statistiikkaa löytyy kyllä, mutta hakemuskohtaisesti tietoa on vain vähän). Tämä jaottelu ei ole 100% täsmällinen, mutta uskoakseni niin tarkka että sen perusteella voi muodostaa kohtalaisen hyvän kokonaiskuvan tilanteesta.

Vuonna 2008 toimineen asiantuntijaryhmän kokoonpano löytyy tästä dokumentista. Valitettavasti tarkempia tietoja aikaisemman asiantuntijaryhmän jäsenistä  ei enää löydy verkkosivuilta.

Mitä tästä statistiikasta voi päätellä?

Statistiikan perusteella pohjoismaisessa taidekentässä on tapahtunut dramaattisia muutoksia viime vuosien aikana – tai sitten vaihtoehtoisesti asiantuntijaryhmän kokoonpanolla on selkeä vaikutus päätöksiin.

Asiantuntijaryhmän selkeät painotukset tiettyyn taiteenaloihin eivät välttämättä ole syntyneet eri maissa toimivien järjestöjen lobbauksen tuloksena. Pitäisin todennäköisempänä sitä, että painotukset ovat syntyneet sattuman kautta. Eli pohjoismaisen taiteen ja kulttuurin kehittyminen on arpapelin varassa.

On olennaista myös huomata mitä tällä hetkellä *ei* tapahdu. Vaikka asiantuntemuksessa ja rahoituksen suuntaamisessa on tapahtunut suuria muutoksia, kukaan ei pidä asiasta meteliä. Tämä johtuu siitä, että uudistuksessa suljettiin ne organisaatiot joiden tehtävänä oli tukea tiettyjen taiteenalojen kehitystä pohjoismaissa ja toimia näiden alojen puolestapuhujina.

EHDOTUKSIA: MITÄ VOITAISIIN TEHDÄ TOISIN?

Tässä muutama ehdotus toimintamalleista joilla suomalaisen taidekentän kehittymistä voitaisiin ehkä jatkossa paremmin tukea:

1) Perustiedot kaikista hakemuksista julkisiksi

Nykyinen käytäntö on, että ainoastaan myönnetyistä hakemuksista julkaistaan perustiedot. Tätä voisi verrata siihen, että vaaleista saisi tietoonsa vain voittajat. Itse sain mediataiteen kentästä kokonaiskuvan vasta kun itse pääsin osallistumaan Taiteen keskustoimikunnan mediataidejaostoon.

Perustietojen julkaiseminen kaikista hakemuksista on tärkeää. Lisäksi hakijat voisivat halutessaan myös antaa julkiseksi hakemuksen liitteet, joissa on tarkempaa tietoa projekteista. Kategorian (kuvataide, säveltaide, muotoilu, jne) lisäksi hakemuksiin voisi liittää hakijan toimikentän tarkemmin määritteleviä avainsanoja.

Tämän läpinäkyvyyden avulla (ja mielestäni ainoastaan sen avulla) voivat taidekentän toimijat paremmin ymmärtää oman taiteenalansa kehitystä ja tarvittaessa pyrkiä vaikuttamaan asioihin.

2) Toimikuntien tukeminen asiantuntijaryhmillä

Toimikunnat voisivat tarvittaessa kutsua koolle ryhmän asiantuntijoita, kuten tällä hetkellä tehdään (esim. valokuvataiteen alaisuudessa toimiva mediataidejaosto ja tanssitaidetoimikunnan alaisuudessa toimiva sirkustaiteen asiantuntijaryhmä). Nykyinen laki ei määrittele tällaisten asiantuntijaryhmien roolia, mutta se ei eksplisiittisesti myöskään kiellä tällaisten perustamista (jos olen ymmärtänyt lakitekstin oikein). (EDIT/Korjaus: Toimikuntien asiantuntemusta täydentäviä jaostoja voi uuden lain mukaan nimittää jatkossa ainoastaan taideneuvosto).

3) Suosittelukäytännön kehittäminen

Lisää painoarvoa voisi laittaa hakemuksien suosittelijoille, kuten esim Kulttuurirahastossa on käytäntönä.

4) Enemmän hakukierroksia

Nykyisessä Taiteen keskustoimikunnassa on monilla taiteenaloilla on vain yksi hakukierros vuodessa. Tämä suosii isoja organisaatioita, jotka pystyvät tekemään selkeät suunnitelmat pari vuotta eteenpäin. Nuoret tekijät joutuvat toimimaan paljon lyhyemmässä nuorassa ja vuosittainen hakukierros on moniin tilanteisiin aivan liian hidas.

5) Parempaa ohjeistusta toimikunnille

Nykyisin toimikunnat muodostavat itse omat käytäntönsä hakemusten läpikäyntiin. Yhteinen ohjeistus voisi parantaa päätösprosessin laatua ja olla myös avuksi hakijoille. Rahoitustyyppejä voisivat olla esim ‘merkittävät monivuotiset hankkeet’ (vrt SKR:n katapultti-apuraha) tai ‘konseptin/käsikirjoituksen kehittämiseen varattu pieni summa’ (vrt Avek).

- – -

Yllä oleva lista on *esimerkkejä* tavoista joilla Taiteen edistämiskeskuksesta voisi tulla avoimempi ja dynaamisempi organisaatio. Monia muitakin tapoja on helppo keksiä. Olennaista on, että löytyykö lähikuukausina hedelmällinen dialogi uuden organisaation ja taidekentän toimijoiden välille. Myös taidekentän toimijoiden on uudistuttava, niiden on pystyttävä satsaamaan enemmän rakentavaan kehittämiseen kuin muutosten vastustamiseen.

TULEVAISUUS: PITKÄJÄNTEISTÄ KEHITYSTÄ VAI TRENDIEN MUKANA POUKKOILUA?

Suomalaisen taiteen rahoituksen uudistaminen muistuttaa hyvin paljon muutosta joka vietiin läpi yliopistoissa. Eri tieteenalojen edustajilta vietiin pois päätösvaltaa jota keskitettiin enemmän yliopiston hallituksille ja ‘keskusjohdolle’. Suomen Kuvalehden artikkeli aiheesta.

Taiteen edistämiskeskukselle voi pahimmassa tapauksessa käydä samalla tavalla – vanhat rakenteet puretaan mutta tilalle ei synny uutta, asioita eteenpäinvievää toimintakulttuuria. Uudistuminen on tärkeää, mutta nyt suunniteltu uudistus ei ole riittävä. Taiteen rahoitusjärjestelmä ei muutu paremmaksi vain sillä, että asiantuntemuksen määrää *vähennetään*. Vanhojen rakenteiden purkaminen ei automaattisesti johda siihen että tilalle astuvat ‘innovatiiviset tekijät’ ja ‘uudet taidemuodot’.

Vanhat rakenteet – yhdistelmä eri alojen järjestöjä, tiedotuskeskuksia ja toimikuntia – ovat toimineet kohtalaisen hyvin. Uusien rakenteiden olisi toimittava vähintäänkin yhtä hyvin, ettei suomalaisesta taiteesta tule jatkossa lyhytjänteistä puuhastelua.

Lisätietoa Taiteen edistämiskeskuksesta ja siihen liittyvästä lakiesityksestä:

- – -

Kirjoittaja on ollut jäsen Taiteen keskustoimikunnan mediataidejaostossa sekä Pohjoismaisen kulttuuripisteen asiantuntijaryhmässä.